Oikaristen sukuseura ry Kivesjärvi Kivesvaaran laelta kuvattuna 

Tietoa sukuseurasta

Perustaminen

Oikaristen sukuseura perustettiin 2. syyskuuta 2000 Ristijärvellä, Kainuussa. Seuran perustavaan kokoukseen osallistui noin 180 henkilöä.

Sukuvaakuna

Kari J. Tähtinen, joka on Suomen Heraldisen Seuran hallituksen jäsen, laati kuusi luonnosta Oikaristen sukuvaakunaksi. Sukuseuran hallitus valitsi äänestämällä luonnoksen, josta hän valmisti lopullisen vaakunaehdotuksen. Suomen Heraldinen Seura hyväksyi sen 12.04.2001 rekisterinumerolla 1024.

Vaakunaselitys
Kultaan ja mustaan halkoisella kilvellä tervavene,
jolla paaluttainen tervatynnyri, molemmat
vuoroväriset. Pistokypärä. Kypäränkoristeena
mustakaapuinen mies, jonka kasvot ja kädet
punaiset sekä hiukset, hattu, kaavun käänteet,
vuori ja vyö kultaiset ja joka pitää oikeassa
kädessään kultaista rengasta; kaapu jatkuu
kypäränpeitteenä.
Helsingissä 12.04.2001
Suomen heraldinen seura

Oikaristen sukuvaakuna Vaakunassa vene ja tervatynnyrit kuvaavat Oikaristen kädentaitoja. Vene symboloi myös Oikaristen ikiajoista käyttämää kulkutapaa. Ihmishahmo luo mielikuvan Oikaristen katseesta eteenpäin, siirtymistä hamasta muinaisuudesta kohti tulevaisuutta. Oikean käden rengas korostaa sukuseuran jäsenten yhteenkuuluvuutta. Tummat värit viittaavat Oikaristen Savo-Karjalaiseen alkuperään.

Täydelliseen vaakunaan kuuluu kilven yläpuolella oleva kypärä koristeineen ja kilven ympärille laskeutuva kypäränpeite.

Lähde: Oikaristen sukuseura ry 2001. Oikaristen sukuseuran jäsenlehti nro 3, s.10-11.

Hallitus 2021 - 2024

Puheenjohtaja ja rahastonhoitaja Erkki Oikarinen, Kuhmo, Puh. 044 284 8012
Varapuheenjohtaja Jukka Oikarinen, Hyrynsalmi, Puh. 044 710 0070
Sihteeri Laura Oikarinen, Oulu, Puh. 040 554 5872
Esa Oikarinen, Kontiomäki, Puh. 040 845 1862
Mauno Oikarinen, Utajärvi, Puh. 050 574 7197
Matti Oikarinen, Piehinki, Puh. 040 571 4305
Toiminnantarkastaja Raili Klaavu


Jäsenrekisterin ylläpito Pertti Oikarinen, Sotkamo
Lehtitoimituksen yhdyshenkilöt:
Pertti Oikarinen, Sotkamo
Aarne Oikarinen, Oulu

Jäseneksi liittyminen

Seuran jäseneksi pääsee maksamalla 18 € vuosimaksun tai 180 € kertamaksun seuran tilille: KUHMON OP FI11 5177 0020 1006 20. Maksaessanne ilmoittakaa sihteerille nimenne ja osoitteenne. Jos teillä on jäsennumero, ilmoittakaa se maksukuitissa.

Jäsenille lähetetään postitse kerran vuodessa ilmestyvät Oikaristen sukuseuran Joulutervehdys sekä jäsenlehti. Samoista kansista löytyvät niin Oikaristen mennyt kuin nykyinenkin mm. mielenkiintoisten historia-artikkelien, haastattelujen ja henkilökuvien muodossa. Raportit Oikaristen menneistä tapahtumista välittävät tunnelmia niillekin, jotka eivät paikalle päässeet, ja tiedot tulevista antavat mahdollisuuden korjata tilanteen.

Parhaiten kuvan lehden sisällöstä saa lukemalla itse. Näytenumerona on Oikaristen sukuseuran jäsenlehti nro 13 vuodelta 2008 (pdf).



Sivuja päivitetty 21.11.2023 -- JEO